Kerroin jo aiemmin Unelman rajusta yskästä, jota tutkittiin infektioastmana. Nyt se on kuitenkin hylätty, hoitava ja avaava lääke kun eivät auttaneet. Asiaa ryhdyttiin tutkimaan lisää, ensin röntgenkuvien merkeissä.. Viikko kuvista ja....
Puhelin soi, näen numerosta sen olevan lääkäri lastenpoliklinikalta. Vastaan, mukava lääkärisetä esittelee itsensä rentoon tyyliinsä ilman sukunimeä. Kysäistyään Unelman kuulumiset, hän alkaa kertoa keuhkoröntgenin tuloksista. Niissä ei näkynyt vierasesineitä, mutta.. Tuon mutan kuullessani sydämeni alkaa hakata miljoonaa ja korvissa suhisee. Kuulen kuitenkin lääkärin jatkavan kuvissa näkyneen jotain poikkeamaa, mutta mitä, se menee ohitse. Se voi olla pitkittyneen viiruksen aiheuttamaa jälkioiretta -ehkä kuulen jotain tähän suuntaan. Tässä vaiheessa tajuntani ei enää ota lisää informaatiota vastaan. Tajuan kuitenkin edessä olevan laajat verikokeet, sekä hikikoe. Lääkäri puhuu rauhalliseen tapaansa, enkä saa kysyneeksi lisää tietoa siitä mitä he epäilevät.
Puhelun loputtua otan uudelleen puhelimen käteen ja googletan hikikokeen.. Heti ensimmäisestä artikkelista selviää sen olevan tutkimuskeino eräseen Suomessa hyvin harvinaiseen, ennusteeltaan ei parhaaseen monielinsairauteen. Laitan puhelimen pois, poskilla virtaavat kyyneleet. Kiroan koko typerän maailmankaikkeuden. Mitä pahaa pieni tyttäreni on sille tai millekään muulle tehnyt?! Tunnen itseni petetyksi, vihaiseksi, turhautuneeksi..
Tekisi mieli mennä tyhjään huoneeseen, sulkea ovi perässä, vetää verhot ikkunan eteen, kiskoa peitto korville ja itkeä sikiöasennossa. Vaan, koska olen yksin kotona, halaan Unelmaa pitkään ja lujaa. Suukotan jokaista kallista ja rakasta lastani. Koetan koota itseni. Kirjoitan kauppalapulle nenäliinoja, niitä tarvitaan.
Mikään ei ole itsestäänselvää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kivasta viestistä <3