Maanantai.

Maanantai taas saapuu aivan liian aikaisin kai.

  *****

Maanantai ei ollut taaskaan kaikkein armeliain.

Koitti maanantai, koitti Arki! Miehen ketale karkasi töihin kuukauden kotona olemisen jälkeen (Halleluja lomautus!), isoimmalle pukkasi sunnuntaina punaisia pilkkuja ja pienin köhii ja tukkoaa nuhassaan. Perusmaantaifiilis täällä siis! Miten kaikki sattuikaan alkavaksi juuri samaan aikaan kun miehen ketaleen tänään alkanut 2vkoinen työputki!?

Yhdellä kutiaa pilkut ja koskee päätä, jalat ei kanna, mikään ei oikein maistu ja kaikki tökkii. Yksi köhii kuin vanha rouva tupakkayskässään, siis se kaksikuinen, ja itkee pahaa oloaan. Yksi riekkuu ja koettaa saada huomiota itselleen, äiti ryökäle kun on joutunut keskittymään enemmän noihin sairaisiin sisaruksiin. Ja tämä viimeinen yksi yrittää selvitä päivästä edes suurinpiirtein kunnialla ja selväjärkisenä, laskien minuutteja miehen ketaleen kotia paluuseen! (Toim. huom. Niitä minuutteja oli Paljon, liian paljon.)

Onneksi kaapista sentään löytyi ruoka valmiina. Lounasaikaan tuuletin eilistä viitseliäisyyttä ja palkitsin itseni suklaalla. Onneksi ihana kummamme on täyttänyt hyllymme Disneyn leffoilla, niitä on kulunut ja ennustan kuluvankin seuraavien viikkojen päivien aikana. Onneksi on myös Netflix ohjelmineen, kun hyllystä löytyvät elokuvat eivät kuitenkaan kelpaa tai kun lapset on peitelty päiväunille, ja on äitin pieni hetki omaa aikaa. Tai niin ainakin kuvittelen! Onneksi aloe vera-geeli rauhoittaa kutisevia pilkkuja ja onneksi ystävä kiikutti meille kaikenlisäksi heiltä jääneen Pox clean-vaahdon. Onneksi ehdin myös illalla karata pienelle lenkille kera energiapommi-Unelman, joka juoksutti niin minua kuin tyhjää pulkkaakin.

Päivään kuului liian monta pelattua lautapeliä, liian monta Lego Chima-jaksoa, Liian monta suklaata, liian vähän sosiaalisuutta, monta kertaa laitettua aloe vera-geeliä, ihan riittävästi pestyä pyykkiä ja itkua. Ja ennustaisin edessä olevan vielä Monta näitä samanlaisia, sisällä, enimmäkseen sohvalla nyhjättyjä päiviä, jolloin kaikkea huonoa tuntuu olevan liikaa ja hyvää liian vähän.

Miikkulainen on muutenkin miehisesti todella huono sairastamaan! No ei tuo Unelmakaan siitä pidä, mutta varsinkin menneen syksyn aikana neiti oppi sairastamaan pakolla. Päiväkodin alettua alkoi päättymätön flunssakierre jatkuvalla yskällä ja viimeisimpänä listaan lisättiin infektioastmaepäily. Siitä lisää toisella kertaa..

Mutta jotain hyvääkin tälle päivälle, kaappiin unohtunut paketillinen joulusuklaata! Suklaa suussa ei haitannut edes pöydälle kaatunut maitolasillinen, väsymystä itkevä vauva tai naapurista kantautuva jatkuva moottorikelkan rassaus. Tunnun saavan jonkinmoista tyydytystä ja voimaa suklaasta, hermokin tuntuu pitävän paremmin kun suussa sulaa suklaa.

Illalla miehen ketaleen vihdoin saapuessa voin ylpeänä todeta syöneeni 12 suklaata silkkaan ahdistukseen. Jee! Samalla iski karmea morkkis tajutessani syöneeni oikeasti niiin paljon suklaata, ja tiedostaessani myös sen ettei kroppani sulata suklaata kuten ennen. Kolmas raskaus on saanut kropan jonkinlaiseen shokkitilaan, tai sitten yksinkertaisesti ikä (yäk!) alkaa vaikuttaa, kun palautuminen ja kunnossa pysyminen ei enää hoidukkaan ihan itsestään. No, sairastetaan nyt ja jumpataan sitten!

Laura